Keikat
Tulevat keikat
Musiikki
Kaikki albumini löytyvät myös Spotifysta
Seuraa ja tallenna suosikkisi!
Musiikkivideot
Keikkakuvia
Tarina
Olen työskennellyt musiikin parissa jo yli 30 vuotta
Syntyneenä musikaaliseen perheeseen Porissa vuonna 1966, kasvoin isän mandoliinin ja haitarin sekä äidin lastenlaulujen ympäröimänä. Ensimmäiset nauhoitukseni tehtiin kelanauhurille ollessani 2-3-vuotias. Muutimme Euraan, kun olin viisivuotias, ja vaikka soitin nuorena haitaria, kiinnostukseni kohdistui enemmän hevosiin ja lentopalloon kuin esiintymiseen.
Innostuin esiintymisestä, kun isäni aloitti keikkailun. Teini-ikäisenä lauloin hänen kanssaan keikoilla ja perustin ensimmäisen bändini, Eija-Riitta ja Pojat. Keikkailin opiskelujen ohessa ja valmistuin sairaanhoitajaksi vuonna 1987, työskennellen alalla kolme vuotta ennen kuin musiikki vei mukanaan.
Aluksi tein keikkoja lähinnä harrastusmielessä, kunnes minut kruunattiin Tangokuningattareksi v. 1992. Tämän jälkeen elämäni muuttui täysin. Ensimmäinen albumini ilmestyi seuraavana vuonna, ja sittemmin olen julkaissut useita albumeja, joista kolme on saavuttanut kultalevyn. Urani huippuhetkiin kuuluvat Syksyn Sävelen voitto vuonna 1994 ja toinen sija Suomen Euroviisukarsinnoissa.
Olen esiintynyt lukuisissa konserteissa, laivashow’ssa ja tehnyt suosittuja kiertueita muiden artistien kanssa. Vuonna 2012 juhlistin 20-vuotista tangokuningataruraani konserttikiertueella.
Urani huippuhetkiin kuuluvat Tangokuningattaruuden ohella Syksyn Sävelen voitto vuonna 1994 ja toinen sija Suomen Euroviisukarsinnoissa vuonna 1996.
Minut on myös palkittu Kullervo Linna- palkinnolla v. 2015.
Olen esiintynyt lukuisissa konserteissa, laivashowssa, tv- ohjelmissa ja tehnyt suosittuja kiertueita muiden artistien kanssa, mm. Rakkauden kiertokulku-konsertit ja -showt Anneli Saariston ja Marjorien kanssa v. 1998-2005.
Vuonna 2022 juhlistin 30-vuotiasta uraani konserttikiertueella ja keikkailua aion jatkaa niin kauan, kun nautin esiintymisestä ja siitä, että saan tuottaa ihmisille hyvää mieltä.
Yhteystiedot
Keikkamyynti
Gramofoni Oy
Rieskalähteentie 68
20300 Turku
Arto Nuotio
+358 (0)44 981 9771
arto.nuotio(a)gramofoni.fi
Juha Saarela
+358 (0)400 474 974
juha.saarela(a)gramofoni.fi
Krista Westerlund
krista.westerlund(at)gramofoni.fi
+358(0)40 513 6162
Ari Suomi
ari.suomi(at)gramofoni.fi
+358 (0)40 082 4485
